tiistai 23. lokakuuta 2018

Lokakuun näpertelyt

Lokakuussa sain yhden isomman tilaustyön valmiiksi. 
Periaatteessa oli jo syyskuun puolella valmis, mutta halusin käydä kuvaamassa esineet järvenrannalla. 


Tilaustöihin kuuluivat: Niliaitta, Laavu, rakovalkea ja puuliiteri

Harmaissa rakennuksissa käytetty materiaalina pystyyn kuolleen lumipalloheisin oksia. Mahtava materiaali minirakentamiseen. Puuliteri on jotain itsetehtyä rimaa. Koivua tai mäntyä. 


Puuliteri lähempää rekvisiittoineen.

Kuvassa kaikki rekvisiitat ovat minun tekemiä.


Kuvauspaikka: Yli-Lesti, Valkeisjärvi.

Pari vuotta sitten tekemäni laiturikin pääsi nyt kunnolla kuvattavaksi. 
Ami Rauni Huoleton ei saanut kalaa, kun vesi oli liian matalalla ja veneenkin oli joku lainannaut.


Tässä on kuvaan vielä minun tekemä puutarhakeinu. 


Tässä kuussa en olekkaan paljoa muuta tehnytkään.

Kehittelen tällä hetkellä myytäviä ohjeita nukkekotimaailmaan eli DIY-ohjeita.

Niistä lisää tulevaisuudessa.

Yksityisrintamalla olen jälleen opiskelija. Minusta tulee tällä kertaa linja-auton kuljettaja. 
Rekkakortin sain jo 8.1.2018.






JOULUKALENTERI 2018

JOULUKALENTERI  2018


Löytyisikö tälle vuodelle vielä joulukalenteri vaihtajia. Olen unohtanut koko kalenterin tehdä. Tarkoituksena oli tänä vuonna poimia toisten kalentereista vaihtoja vaan aina kaikki oli jo niin täynnä etten ole mahtunut joukkoon. Vaihtaisin mielelläni 4 luukkua / henkilö eli kalenteriini sopisi vielä 5 henkilöä. Oletko se sinä?

1.  Sally L.

2.  Sally L.

3.  Sally L.

4.  Sally L.

5.  Milla R. Lähetys perillä!

6.  Milla R.

7.  Milla R.

8.  Milla R.

9.  Marjatta H. Lähetys perillä!

10. Marjatta H.

11. Marjatta H.

12. Marjatta H.

13. MarEve

14. MarEve

15. MarEve

16. MarEve

17. Paula K.

18. Paula K.

19. Paula K.

20. Paula K.

21. Päivikki R.

22. Päivikki R.

23. Päivikki R.

24. Päivikki R.

Laita kommenttia, jos sinä olet se rohkea, joka lähtee kanssani vaihtoon.

4 luukkua/ henkilö ja kirjekuoreen sopivia eli ei paketti lähetyksiä.

Voit myös laittaa sähköpostia osoitteseen: jaanan.atelje@hotmail.com



Kalenteri täynnä. Palaan asiaan kerä kuvien Joulukuussa!

lauantai 8. syyskuuta 2018

Kuluva vuosi 2018

Tälle vuodelle 2018 en ole ehtinyt blogia päivittämään. Tosin siihen on paljon syynä meidän nettiyhteyden hitaus ja yhteyden pätkiminen. 

Nyt jos kuitenkin yrittäisi jotain tänne laittamaan. Etupäässä olen tehnyt vain myyntiin töitä ja tilaustöitä.

Jotain jää tietysti aina omaankin nukkekotiin, mutta ei niitä näin jälkikäteen tahdo muistaa.

Aloitetaan Jaanan Ateljeen mainoksella. 


Teen siis tilauksesta nukkekoti juttuja. 

Maaliskuussa innostuin tekemään minikokoisia kuksia visapuusta.



Pienet kuksat ja 1:1 elämän kuksa. 


Pienet kuksien pinnat on käsitelty lopuksi öljyllä.


Dartstaulu kaapilla ym. tuotteet tässä ovat tänä vuonna tehtyjä tilaustöitä.


Nuotio led-liekillä on kanssa tilaustyö. 


Tämä pontikkapannu oli tämän vuoden yksi erikoisimmista töistä, joka lähti uuteen kotiin. 
Tässä oli minullekkin jo haastetta.  


Kesällä tuli värkättyä polymeerimassasta grillimakkaroita 
ihan yleiseen myynttin. En ole sitten ennne tehnyt makakroita ja ihan hyvin ne onnistuivat. 


Heinäkuulle Forssan markkinoille tein grillejä ja kaasupulloja. 


Forssassa oli nämäkin myynnissä. Grillihiili pusseissa on ihan oikeat hiilet sisällä. Oli todella sottaista puuhaa pilkkoa niitä oikeista isoista hiilistä. 


Keväällä tehtiin nukkekotikerhossa maitotonkkia. Minä sitten vähän innostui ja tein lisää. 
Forssassa olivat mukan vaan eihän ne kaupaksi menneet. Näitähän nyt osa ajokainen tehdä. 

Tilaustyönä valmistettu mekko muommulle.
Tässä mekko uudessä kodissa mummun päällä.








Vähän miestenluola tavaraa tilauksesta. 


Miestenluolaan tyttökalenteri. Tyttökuvat eivät vaan näy. 





Helmikuussa oli Viitasaarella viikonloun pituisella nukkekotiurssilla.
Tein kurssilla jalkalampun, sohvan, tyynyjä, hortensian ruukkuun.



Kotona innostuin tekemään vielä kranssin. Näitä on todella kiva tehdä. 



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Tontunovet vei mukanaan

Tänä vuonna tontunovet veivät minut mennessään.

Niiden tekoon jää koukkuun. 


Tässä minun ensimmäinen ovi. Itse oveen käytin mallina Maria Malmströmin ohjetta Nukkekoti Väinölä blogista. Mitat ovat todella hyvät ja sopusuhtaiset. Loput sitten sovelsin omasta päästä. Tämä ovi jää minulle itselleni. Joulunajaksi  laitan sen johonkin päin meidän kotia, mutta myöhemmin siirrän sen minun tonttulan tupaan. Ovi on avattavissa. Taakse voi laittaa vaikka valokuvan tai postikortin.


Tämä on ovi nro.2. Ihan omasta päästä tehty. Jäätelötikkuja ja Bilteman sytyketikuista tein karmit. 


Ovi nro3. Ovi bambu soiroista ja karmit jälleen Bilteman sytyketikuista. Oven kahvan veistin kelopuun oksan haarasta. Kaikki koristeet ovat tässä ovessa irrotettavissa. Ovi on kiinteesti kiinni.


Ovi nro 4. Tähän oveen tein tappisaranat. Tämä ovi lähti tänään 21.11.17 uuteen kotiin. Uusi koti sijaitsee Vihtavuoressa. Tässä ovessa kranssi on irrotettavissa. Muut esineet ovat kiinteesti kiinni. Tosin kevyesti liimattu kuumaliimalla ja ne saa halutessa irti,jos haluaa. 


Ovi avattuna. Tämän oven olen tehnyt kahdesta eri paksuisesta balsasta. Karmit Bilteman sytyketikkuja, jotka tosin on sahattu kapeammaksi. Kuten kaikissa muissakin ovissa.


Ovi nro 5. Lähtee kanssa maailmalle. Poriin matkaa ovi. Ovi tehty balsasta kuten edellinen. Koristeet ovat kaikki irrallisia. Ruukkukasvin ruukun pohjassa on kaksipuoleinen teippi, jolla sen saa asennettua paikoilleen. 


Tässä kuussa innostuin myös tekemään nukkekodin nukkekoteja. Mittakaava ei varmaan ihan tarkka 1:144 ole, mutta hyvin nämä sopivat 1:12 nukkekotiin. Materiaalina käytin balsaa ja ohutta puuviilua. 
Vasemman puoleisen tein ensin Lundbyn mukaan, mutta kasaaminen oli hidasta niin kehittelin mukautetun mallin. Heti oli kasaaminen paljon mielekkäämpää. 


Laitampa vielä tähän nämä talouspaperi paketit. 

Syksyllä tein enemmänkin näitä Serla Suomi 100 paketteja. 

Pitkin syksyä olen myös värkännyt joulukalenteri vaihtoja, mutta niistä vasta joskus myöhemmin. Ne ovat niitä hys hys juttuja. 





keskiviikko 9. elokuuta 2017

JOULUKALENTERI 2017



Taas on aika löytää joulukalenteriin vaihtajia. 

Haluan vaihtaa 4 luukkua / vaihtaja. 12 luukkua on jo vaihdettu, mutta 12 olisi vielä vapaana.
Mittakaava 1:12. Tähän kalenteriin mahtuu vielä 3. vaihtajaa. Vaihtajalle tulee aina 4 perättäistä päivää. 

1.  Aila J.
2.  Aila J.
3.  Aila J.
4.  Aila J.

5.  Marianne L.
6.  Marianne L.
7.  Marianne L.
8.  Marianne L.

9.  Johanna K.
10.Johanna K.
11.Johanna K.
12.Johanna K.

13. Tiina H.
14. Tiina H.
15. Tiina H.
16. Tiina H.

17. Ulrica S.
18. Ulrica S.
19. Ulrica S.
20. Ulrica S.

21. Ulrica S.
22. Ulrica S.
23. Ulrica S.
24. Ulrica S.

Adventtikalenteri vaihto 4.luukkua: Maarit O.


Olisin myös halukas vaihtamaan 24. luukkua yhden ainoan henkilön kanssa. Tämän kalenterin haluaisin vaihtaa sellaisen kanssa, joka on jo useamman vuoden harrastanut miniatyyrejä ja nukkekoteja. 

Koko kalenterin vaihtoon sain 2 henkilöä. Vaihdan kalenterit Kirsi K:n ja Susa S:n kanssa.




Kirsille ja Susalle lähti minulta tälläiset vaihdot. Suurin osa itse tehtyä, mutta joukossa on myös jotain ostettua.
Henkilövaaka.

Printteja ja pari kirjaa. 



Maitopullot telineessä.


Siivous välineitä.


Pitsejä ja kankaita.


Suomi 100 kunniaksi suomi teema juttuja.


Jotain ostettua ja mummulta saatuja pikareita.


Aurinkotuolit.


Joulusisustus tuotteita.


Kakku jalallisella vadilla kera puukon.


Pienet lipastot irtokoreilla. 


Pesytymis välineitä.


Keittiiöön marjoja ja astioita. 


Pyyhekorit pyyhkeillä ja pesuaineilla. 


Pientä askartelu tilpehööriä.


Porkkanoita, tomaatteja, omenoita ja perunoita paperipusseissa.


Karkkia.


Postilaatikot. 


Puisia välineitä.


Kasveja.


Nukkekodin nukkekoti 1:144.


Ämpärit ja pilkkionget.


Paheita ja kenkärenki miesväelle.


Lasinen lampunvarjostin ja kuusen koristeita.


Kirsi K:lta sain vaihdossa. 


Puntari. Porot ja kelkka rekvisiittana.


Kattolamppu.


Peruna kappa.


Öljylyhty.


Kurkkupurkki.


Kynttilä kynttilänjalalal ja Suomenlippu.


Linnut ja ruokaautomaatti / Lintulauta.


Radio.


Lankakori langoilla.


Puukori puilla.


Seinäkoriste/tähti.


Tarjotin, pullo ja kuppi.


Enkelin siivet.


Reino tossut.


Joulutähti.


Seinäkello.


Taulu ja kakkukupu lautasella.


Rosollia.


Pyyheteline.


Saunakiulu ja kauha, että pyyhe.


Pefletti ja vasta.


Riisipuuro kupissa , karkkikeppi ja liina. 


Taidetarvikkeet ja puinen auto.


Joululahja säkki. 


Lisä lahjana sain mittanauha nauhaa, tontun tähdellä, pieniä liinoja ja korin. 

Susa S:ltä sain seuraavat vaihdot. 


Tyynyt, peitto ja lakana.


Kannu ja Home teksti.


Kynttelikkö ja tontut.


Helmiä rasiassa ja kangas tilkkuja.


"Pläkkipelti" astioita.


Koriste tähtiä.


Kransseja.


Hattu, naulakko ja hartiahuivi.


Pöytäkuusi.


Pieniä kosmetiikka rasioita ja pulloja.


Suklaarasia.


Muumikannu, lautanen ja muki omissa rasioissa.


Kynttilät jaloilla, sydän pöytäkoriste ja liina.


Pannulaput ja kattila.


Tyynyt.


Pehmeä kori ja astioita.


Tarjoilukulho suklaalla. ( kulho oli mennyt paketissa rikki).


Kukkia.



Pöytäkoriste ja kuusi.


hyasintti asetelma.


Leivonnaisia.


Materiaalia.


Astioita. 


Kranssi valoilla.


Ylimääräisenä lahjan sain Belgialaista suklaata. Oli muuten hyviä. 


SEKAKALENTERI

Vaihtajia oli tässä kalenterissa 5 henkilöä. Vaihtajat löytyy tuosta alusta.

Minun kaikki vaihdot menivät Suomii 100 teemalla. 


Nämä menivät päiville 1. 5. 9. 13. ja 17. 

Jäinen oksa maljakossa ja kaitaliina.


Nämä menivät päiville 2. 6. 10. 14. ja 18.
 Serla paketti ja kannu.


Nämä menivät päiville 3. 7. 11. 15. ja 19. 
Hedelmälautanen, Pöytäviiri, ja servetit.


Nämä päiville 4. 8. 12. 16. ja 20. 
kaneli ja sokeri purkit, emalikattila, mustikat tammenterhokulhossa ja kauha.


Neljä viimeistä meni vielä Ulrikalle. 
Karkkia purkissa, marmelaadikuulia jne....



Appelsiinejä, perunoita ja porkkanoita paperipusseissa. 


Henkilövaaka, päiväkirja, piippu. kessutoppa, kossupullo ja 2 mukia.


Kynttiläpaketti, tontut, HYVÄÄ JOULUA tekstit, joulukortteja , lippunauha
ja
joulukuusen alus matto.

Lisäksi minulla oli vielä Maarit O:n kanssa Adventtikalenteri vaihto. 

Maarit sai seuraavat:


1. Adventti


2. Adventti


3. Adventti


4. Adventti

Minä sain Maaritilta: 


Suomi-kynttilät laatikossa ja koristetähti. 


Tarjotin, ruusu, kulho, essu ja huopakuusi.


Joulupaperi paketti ja kynttilöitä.


Kuoharija ja lasi sekä viltti. 



Tälläisiä oli vuonna 2017 minun vaihdot. 
Kiitos kaikille vaihtajille.