lauantai 6. joulukuuta 2014

TEEMA NUKKEKOTI

TEEMA NUKKEKOTI







Ostin elokuussa 2014 Juthbackan markkinoilta Uudestakarlebystä vanhan nukkekodin.





Kunto oli sisäpuolelta todella heikko.




Huonekorkeus on korkea. Sopii melkein barbeillekkin, mutta idea hakusessa mitä minä teen tähän.
Huoneiden välillä ei ole ovia, mutta ikkunoita on senkin edestä.




Ihastuin ennen kaikkea tähän voimakkaaseen punaiseen väriin.

Aikani nukkista tuijotellessani sain ideana, että teen Teema aiheisen nukkiksen.

Jokaisesta huoneesta erinlaisen.
1. Tonttulan tupa
2. Noidan huone
3. Isännän huone,
johon tulee aseita eli sellainen metsästysmuisto henkinen.
4. Huoneen teema vielä hukassa, mutta eiköhän se jostain putkahda esille.

Ideana on pintakäsitellä jokainen huone samoilla materiaaleilla. Vain maaleilla ja värityksellä muuttaa ilmettä teemaan sopivaksi.

HUONE 1.

TONTTULAN TUPA

Enimmät tapetit irroitettiin seinistä, mutta vain ne jotka lähti ilman tappelua.
Tapetiti repi etupäässä tyttäreni. Kiitos hänelle.


Ensimmäisenä laitoin puolipanelin seinään. Joka on kaitaleeksi leikattua pöytä tablettia.


Liimana käytin saniteettisilikonia. On muuten mahtava liima. Pinta tarttuu heti kiinni eikä tipu ja kuitenkin pystyy liikuttelemaan. Tosin pitää olla varovainen,että ei sotki puupinnalle etupuolelle.


Tämän liimaukseen ei mennyt kuin hetki. Etureunoista laitoin parilla puristimella kuivumisen ajaksi kiinni.


Seuraavaksi olikin seinien vuoro. Vaaka hirret on tehty Bilteman sytyketikuista. Jokaisen tikun reuna on vuoltu molemmilta syrjiltä. Tämä vuoleminen oli työlästä ja siitä syntymä roskamäärä runsas ja monta tikkua meni pilalle. Osa oli pehmeämpää puuta ja osa kovempaa.


Ensimmäinen seinä valmiina. Oli se helpoin kun ei ollut ikkunoita eikä muita aukkoja.


Toinen seinä valmiina.


Kolmas seinä valmiina. Liimana jälleen sanitettisilikoni.


Ikkunaakin jo sovitettu aukkoon. Ikkuna on valmis ikkuna kitti, joka tarkoitettu pystyyn, mutta sopi tähän  vaakaan kuin nenän päähän.



Seinien jälkeen vuorossa onkin lattia. Sen tein lyhyistä sytyketikun pätkistä.


Lattain kasaus jo voiton puolella.


Liimana taas se sanitettisilikoni.


Lattia valmis. Etureunaan varalta purstimet, jotka samalla työnsi kaikkia tiiviimmin kiinni.


Valmiin lattian hioin ja sen jälkeen lakkasin. Luonnossa lattia on paljon kauniimpi kuin kuvassa.
Näyttää ihan parketilta. Pinta on todella eläväinen. Bilteman sytyketikkujen erinlaisuuden ansiosta.


Seinät minä lakkasin valkoisella kuultolakalla.


Ei kuultolakkaus ollut mikään helppo homma. Jouduin tekemään sen kaksi kertaa, mutta hivenen läikikkääsi se jäi. Puolipaneelit maalasin vaaleanharmaaksi. Lattia suojattu tämän takia ja katon maalamisen.
Katon maalasin valkoiseksi ja yläreunassa olevat ruskeat listat laitoin myös valkoisiksi.


Vasemman puoleinen ikkuna aukko ja seinän läikikkyys.
Tämän on ensimmäisen maalaamisen/ lakkaamisen  jälkeen.



Lopuksi oli joka kohdan listoitus. Listana toimi bampusäleet vanhasta bambuverhosta. Ovat sävyltään saman väristä kuin lattia. 

Pääty ikkunana pitää jossain välissä tehdä vielä ikkunalauta.


Verhojen silmukkakoukkujen valinnan pähkäily.
Valitsin isommat, niin pystyn käyttämään järeämpiäkin verhotankoja.


Verhot paikoilleen asennettuna. Verhojen alkuperäinen malli on Teija Malmin käsialaa.
Ostin Nukkekotikirppikseltä häneltä verhon. Unohdin vain,että ikkunoita on kaksi.


Tässä Teijan tekemä verho. Oli 3 cm liian kapea. Mutta ihastuin malliin korvia myöten, joten käytin mallia hyväkseni ja tein uudet verhot. Lisäsin reunaan vain pitsin ja tähtikoristeen korvasin rusetilla. Teijan verho oli sirompi kun on jotain ohuempaa kangasta ja minä tein 100% puuvillasta.



Verhot istuvat kauniisti tonttulan tuvan ikkunaan.


Pitäähän tonttulan tuvassa olla puuhella.


Tosin on vielä ihan kesken. Nämä pienet tilet on sellaisia verkossa olevaa boordi tiiliä. Purkasin ne siitä pois. Ne on noin 3 cm pitkiä ja noin 1 cm paksuisia ja vähän yli  sentin levyisiä. Puuhellaan tarvitsee myös puolikkaita. Kaksi tiiltä sahasin pienellä käsilehtisalla ja puuterällä. Meni poikki, mutta loppuivat myös voimat käsistä.

Mutta pakko oli tupa sisustaa.

Pengoin varastoni ja tulos tässä:


Oikeaan takanurkkaan laiton Jorma Havian valmistaman takan, joka kyllä on vähän pieni tähän kokonaisuuteen, mutta tykkään tosta takasta, niin saa olla sen aikaa kunnes puuhella valmistuu.
Takka lainattu mun toisesta nukkiksesta , joka kylläkin kesken.


Joulukuusen valmistusohje löytyy täältä minun blogista.
Pirttikaluston on valmistanut ystäväni Jaana Hakola.


Laitoin seinälle kaikki kranssit mitä olen nukkisystäviltäni Joulukalentereista saanut. 
Pöydällä oleva joulutähti on yksi aarteistani, Sen olen saanut joulukalenterista Jaana Hakolalta.
Ruskean tuolin olen ostanut joskus vuonna 2012 Juthbackan markkinoilta. 


Puuro pöydässä odottaa syöjiä. Pöydässä kylläkin nyt lappapuuroa tarjolla ja puurot on valmistanut Taina Toropainen. Voi ja leipäkin taitaa olla Tainan käsialaa , mutta ne ovat olleet minulla monta vuotta.


Itsenäisyyspäivän kunniaksi lippunauha ripustettu tekemälleni kelohonka tuolin selkänojaan....Kukahan sen viitsisi käydä kuuseen ripustamassa.


Tälle seinälle tulee jonain päivänä se puuhella. Lähelle nurkassa olevaa takkaa tai jopa ihan nurkkaan asti. Nyt seinustalla erinnäinen kokoelma joulu rekvisiittaa.


Seinälle laitoin kaiken maailman hyllyjä. Käspaikka telineen on tehnyt Jaana Hakola. Kaksi muuta hyllyä on minun omia tuotoksia.

Ajan kanssa tupa tulee muuttumaan. Mutta ideana on se ikuinen joulu.



Taavetti-tonttukin löytänyt tiensä tupaan.










Ei kommentteja: