lauantai 27. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI ROOM BOX 2014




Minulla on tälläinen Ruotsin sokeritehtaan vanha puinen laatikko seinällä.
Yleensä tämä on täynnä minun lehmäkoristeita.
Korjasin ne ensimmäisen kerran pois ja päätin,että kokoan kaikki Joulukalenteri vaihdot tähän kolmilokeroiseen laatikkoon.

Kuva on pohjasta.


Ensimmäinen lokero muotoutunut. Sängyn hain "varastosta". 
Ensimmäisestä lokerosta tuli makuuhuone.



Toisesta lokerosta tuli keittiö.

Kaikki esineet,että huonekalut ovat tulleet kalenterista.





Lähikuvia makuuhuoneesta.









Keittiö







 Hain muista nukkekodeista muutaman Led-lampun lainaan,että sain valoa.


Lampuilla kuviin saa enemmän tunnelmaa.





Tässä molemmat lokerot yhdessä.


Kolmas lokero jäi ensin varastoksi, mutta päätin hakea alakerrasta huonekaluja.

Tein kolmanteen sitten olohuoneen. Sohvakaluston olen saanut Jaanalta muistaakseni viime vuonna 2013 joulukalenterista samoin kulmahylly on Jaanalta. Siirtelin keittiöstä tavaroita olohuoneeseen. 
Keittiöön laitoin itse tekemäni varastohyllyn. Siihen sopikin kaikki kakut hyvin esille.

Olohuone


Pöydälle eksyi myös Jatalta tulleet vihreät ja pinkin marmeladikuulat.



Keittiö

Keittiön pöydälle lisäsin Jatalta tulleet riisipuurolautaset.


Kaikki kolme lokerot täytettynä. 


Hivenen eri valaistuksessa.


Kiitos kaikille kalenteri vaihdoista.



Ei kommentteja: