maanantai 20. toukokuuta 2013

Kukkia ja muuta pientä

Koko talven olen jatkuvasti jotain näpertänyt....tai ainakin yrittänyt.

Nyt innostuin tekemään kukkasia.


Täytyi oikein ulos viedä nurmikolle ja kuvata kukkaset.


Päivänkakkaroita.
Varsiin kokeilin sitten monelaisia materiaaleja. Muovikukkien varsia, vihreää rautalankaa, rautalankaa ja teippi yhdistelmää ja rautalanka/kynsilakka yhdistelmää. Parheiten toimi ne ylimääräiset keinokukkien varret.
Päivän kakkaroita tuli sen verran runsaasti,että ne lähtee kesämyynti tapahtumiin.


Näitä nimitän Omenankukiksi, mutta taitavat olla ihan fantasiakukkasia.
Toteutettu kynsilakka tekniikalla.


Rautalangasta tuli väännettyä pari Iristäkin. Tosin olivat niin työläitä,että nämä jää toistaiseksi omaan käyttöön testi versioiksi. Toteutettu kynsilakka tekniikalla. Kukat kaipaisivat vähän vielä pinkkiä sävyä terälehtiin, mutta joskus toiste se sitten kun ehdin.....Kamera tykkäs näköjään tarkentaa kaiken ympäristöstä, mutta kukat jäivät vähän sameiksi, mutta hyvä niin. Ei näy virheet.


Yritimpä taiteilla gerberoita, mutta en oikeen ole tyytyäinen tulokseen.
Onneksi kuvakin on niin huono, että piilottaa vähän kukkien rumuutta.


Tulipa räplättyä vielä kolme ihan täysin utopistista fantaisiakukkaa lakkatekniikalla.
Kukassa keskustana on strassikivi. meidän digipokkari ei oikeen tykkää näin pienen kuvaamisesta....eli kuvan laatu on huono.

Siinä oli kukkaset. Ei mitään kaunottaria, mutta ihan kelpuutan nukkekotiini.


Silmätippa ampulleista olen tehnyt viinipulloja ja yhdestä sain tehtyä limsapullon.

Tein itselleni printtiarkin, että sain tehdä tölkkejä nukkekotiin. Näitä tuli sitten tehtyä enemmänkin. Niitä riittää vähäksi aikaa kesämyynteihinkin. Tölkin korkeus on jotain 1 - 1,1 cm.


Nämä on nukkekodin koiranleluja. Narutennispalloja ja luu purulelu.
Nämä lähtee kesämyynti tapahtumiin.


Tilaustyö
Valkoinen keppihevonen mustalla harjalla. No harja ei ihan täys musta ollut vaan siinä oli pieni vibahde liilaan, mutta kyllä se luonnon valossa aika mustalta näyttää.


Kesämyynti paikat löytyy osoitteesta www.JaananAtelje.fi kohdasta tapahtumakalenteri.



1 kommentti:

AinoSh kirjoitti...

Tykkään nuista päivänkakkaroista!